maanantai 15. toukokuuta 2017

People only stopped calling me victim and started calling me survivor when I stopped talking about it

Mä olen niin kovin väsynyt. Mä en jaksa enää. Mitään. Mä olen valmis, mulla ei ole enää mitään annettavaa, musta ei ole enää mitään jäljellä. Mä en nauti enää mistään. Mua ei ole enää. Mä en osaa enää. 


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

I'm still alive but I'm barely breathing

What am I supposed to say when I'm all choked up and you're okay?


Se siitä lääkäristä. Luulin voivani leikkiä aikuista ilman ongelmia, menemään lääkäriin ja parantumaan. Ja paskat. En edes päässyt lääkäriin asti, kun tuli ensimmäinen lasku jota ei oo varaa maksaa. Mä en edes muistanut ajatella, että kun on aikuinen niin parantuminen maksaa. Se että kävin lääkäriltä hakemassa lähetteen psykiatriselle makso jo 20€/tunti. Ei mulla ole ylimääräistä rahaa. Mulla ei ole varaa parantua. 

Just nyt makaan yksin kotona pyjamassa, kun kaikki kaverit on jossain bileissä joihin mua ei kutsuttu. Kaikki on siellä, Enkelikin. Nää on niitä hetkiä kun muistaa kuinka paljon helpompaa oli, kun ei ollut kavereita. Sillon ei jäänyt vaivaamaan, kun oli ainoa jotai ei kutsuttu, sillon ei edes olettanut, että kutsutaan.

Koulussakin menee vähän miten sattuu. Jotenkin mulle osui tähän jaksoon kaikki mahdollinen paska, mulla ei ole edes kuvataidetta ennen syksyä. Mulla on liikuntaa, ja ne jotka on lukenut täällä jo alusta asti tietää kyllä mitä mieltä mä olen koululiikunnasta. 
Ainakaan meillä ei ole erikseen "tyttöjen" ja "poikien" liikuntaa. Itehän joudun vaihtamaan vaatteet joko kotona tai koulun vessassa. Opettaja sentään antaa mun käyttää opettajien suihkua tuntien jälkeen. 
Sen lisäks mulla on musiikkia ja terveystietoa ykkösten kanssa, koska en onnistunut tunkemaan itseäni niille kursseille viime vuonna. Ei mulla oo mitään ykkösiä vastaan, mutta mä en vaan tunne niistä ketään joten oon taas siinä tilanteessa, että olen yksin kursseilla. Terveystiedon opettaja on joku yli-innokas toisen koulun liikunnan opettaja, jolla on tarve saada kaikki olemaan iloisia tunnilla. Se on mun mielestä ihan paskaa. Musiikki on muuten vaan paskaa, en nauti siitä kun kaikki leikkii jotain rokkistaroja bongorummuilla ja koko luokka on täynnä meteliä. Ehkä opettajat vois joskus kertoa ihan rehellisesti ihmisille, että niistä ei tuu muusikoita, ne voi tyytyä vaan kuuntelemaan.





maanantai 17. huhtikuuta 2017

That feeling, that doesn't go away just did

Siitä on taas yli kuukausi kun viimeksi kirjotin. Huomaatteko kuinka pystyn olemaan aktiivinen?

Mä menin lääkäriin. Ihan itse, ilman että kukaan käski. Kyllästyin siihen, etten osaa elää. Pelkään liikaa, että tapan itseni. Pystyn nykyään myöntämään, että lääkkeet voi olla ihan hyödyllisiäkin, ehkä terapia tai psykologin käynnitkin. Se ei tunnu enää luovuttamiselta.
Ainut ongelma on vaan se, että nykyään oon "aikuinen". En voi vaan mennä kouluterkalle ja sanoa, että haluan hypätä sillalta. Menin lääkäriin, mutta enhän mä vielä mitään hoitoa saa. Mun pitää käydä ensin verikokeissa, ehkä masennus johtuu vitamiinien puutteesta? Pitää myös käydä huumetesteissä, eihän mua voi hoitaa, jos itse itselleni aiheutan dissosiaatiotaa kokaiinilla? Aikuisten psykiatriselle on myös kolme kuukauden jono, mähän olen sentään aikuinen, kyllä mä itseni pidän kolme kuukautta elossa?
Entä jos mä kuitenkin kuolen?


Oon myös hakenut koko talven töitä ja etsinyt asuntoja. Joudun muuttamaan kesällä, joten tarviin rahaa ja asunnon. Töitä löysin, kämppää en.
Mä olen nyt virallisesti GP:n feissari. Jännää. Jotenkin hetken aikaa luuliin, että pystyn puhumaan ihmisille viis tuntia päivässä viis päivää viikossa.
Ampukaa mua jalkaan, en oo valmis olemaan aikuinen.


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Find a reason to give your heart, And I'll find a reason for us


I remember when we dreamt of legacy
Now we only pray we're moving on
I remember when we lived for everything
Looking back now, but it's all gone



Olin koko loman taas kipeä. Viime viikon perjantaina vuodin verta silmästä (ne sanoo, että se on ihan normaalia, mut vittu se oli kamalaa). Nyt alan oleen taas paremmin. Ainakin fyysisesti.
Henkisesti taas...
Sorruin pahoihin tapoihin, jotka luulin lopettaneeni jo kauan aikaa sitten. Jotenkin kaikki alkaa menee taas huonommin ja huonommin. Olin yli vuoden melkein kunnossa. Mä luulin olevani terve. Nyt mä olen taas yksin ja mua ahdistaa. Tänään oli eka kertaa lukion aloittamisen jälkeen sellanen tunne, että en jaksa nousta, sama kusipäinen tunne johon totuin yläasteella. Entä jos en parannu koskaan? Entä jos kukaan ei oikeasti koskaan rakasta mua?
Mua pelottaa ensimmäistä kertaa vuoteen.

lauantai 25. helmikuuta 2017

I'm just another dumb fool who'll never go down in history

You're standing there with the homecoming king,
Turn the silver spoon into a diamond ring,
Can he make you disappear without anyone noticing?



Mietin elämää taaksepäin tossa yks päivä. Ajattelin asioita miten päin tahansa, niin päädyin vaan yhteen tulokseen;
Olin teininä ihan vitun tyhmä.
Kaikki vitun tyhmät riidat ja muu paska ois voitu välttää, jos oisin osannut käyttätyä.
En väitä olevani aikuinen vielä, en tuskin tule olemaan vielä pitkään aikaan. Mut ei vittu, mitä
helvettiä. En tiedä johtuko se murrosiästä vai masennuksesta vai koulukiusaamisesta mut mä en vaan osannut käyttäytyä nuorempana. 
Jotenkin elämä on nyt helpompaa. En tiedä miks. Ehkä koulussa on mukavampaa, ehkä lääkitys auttaa, ehkä etäisyys perheeseen tekee hyvää. Nykyään kun nään perhettä, niin ei edes tapella koko aikaa, osataan kaikki käyttäytyä vähän paremmin. 
Ehkä asiat paranee.
Kaikki on silti vaikeeta, mutta vaan eri tavalla.
Ehkä mä en parane.
Mutta ehkä tää kaikki on silti vähän helpompaa joka päivä.


lauantai 18. helmikuuta 2017

Vanhojen tansseissa hämmentävä keskeytys Tampereella

Meidän koulu pääsi vahingossa Iltalehteen, kun jouduttiin kesken Wanhojen ulos lenkkeilemään.

Torstaina oli "abigaala" ja penkkarit, ja nyt lukuloma on sitten virallisesti alkanut. Enkeli ei tuu enää kouluun ja mä joudun keksimään jostain motivaation nousta sängystä ylös joka aamu. Onhan tää nyt vähän outoa, ehdin jo tottua siihen että nähdään joka päivä koulusta.
Tavallaan myös tosi outoa ajatella, että mun oli tarkoitus valmistua jo tänä keväänä, mun kaverit on kaikki abeja tai pois koulusta jo, ja mä leikin vielä järjestäjää wanhojen tansseissa.
Ei, en tanssinut. En ois varmaan saanut pariakaan jos oisin halunnut, mutta päätin jo kauan aikaa sitten, etten rupea siihen. Enkä mene kenenkään kanssa abiristeilylle, en wanhojen jatkoille, en edes syömään muiden kanssa.
Ryyppään mieluummin yksin kotona.


tiistai 7. helmikuuta 2017

It is a special kind of homelessness to be evicted from your dreams

Lol koska en saa unta niin shitpostaan tänne jotain turhaa.
Tänään oli koeviikon viimeinen päivä, mikä basically tarkotti vapaa päivää mulle. Huomenna alkaa uus jakso ja päätin taas vaiheeks, että "tässä jaksossa opiskelen oikein kovasti" ja leikin et mulla on motivaatiota. Mikä on periaatteessa jo tässä kohti valhetta, koska kello on puol ykstoista enkä oo vielä edes yrittänyt nukkua.
Sen lisäks pidin tänään kunnolla vapaapäivää, enkä käynyt kaupassa, joten mulla ei ole mitään syötävää. Mikä tarkoittaa sitä, että en oo syönyt mitään eilisen koulupäivän jälkeen, enkä syö mitään ennen huomista kouluruokailua. Paitsi jos syön kissanruokaa. So let's just fill our water bottles with vodka and smile through the day.
Sen lisäks jokainen lihas mun kehossa on ihan vitun kipeä, vaikka en oo urheillut vuoteen. Nice.

Sen lisäks huomasin just, että oon disablannu mun Snanpchat storyn muutamaks kuukaudeks, joten jos joku seuraa mua snäpissä ja on ihmetellyt miksen ole postannut viime kesän jälkeen; tässä syy.
Jos et oo vielä huomannut mua snäpissä niin seuraa mua:
Oon snäpissä huomattavasti aktiivisempi kun esimerkiks täällä ja saatan jopa vahingossa postata sinne suomeksikin.
Mun muut somet löytyy tietysti tuolta SoMe välilehden takaa, kaikki tietysti haluaa mua seurata joka paikassa, joten sinne nyt.